Kirjallinen ympäristöpolitiikka
Green Cap Tours

1. Ympäristöjohtaminen ja vastuullisuus

Pyrimme tuottamaan palvelumme mahdollisimmin vähäpäästöisesti samalla kunnioittaen paikallista, jokapäiväistä elämää ja kulttuuria. Säätelemme opastustemme ryhmäkokoja ja reittejä niin, että vältämme käyntikohteiden ruuhkautumista ja meluhaittoja. Hinnoittelemme tuotteet läpinäkyvästi ja maksamme työntekijöille reilun korvauksen heidän työstään. Tavoittelemme ympäristötyössämme jatkuvaa parantamista. Meillä on kirjatut, vähintään vuosittain tarkasteltavat, konkreettiset ympäristötavoitteet, joille on tavoiteaikataulu ja vastuuhenkilöt. Nämä tavoitteet löydät alempaa tältä sivulta.

2.     Henkilöstön osallistaminen

Vastuullisuus asioista keskustellaan kaikissa yleisissä tapaamisissa ja henkilöstöltä pyydetään palautetta ja ideoita toiminnan järkeistämiseen ja kehittämiseen. Henkilöstö pääsee vaikuttamaan asiakkaille annettavien suosituslistausten sisältöön.

3.     Asiakkaiden osallistaminen

Teemme opaskierrokset pääosin kävellen, jolloin voimme tuottaa palvelumme päästöttömästi. Samalla aktivoimme asiakkaita kohti terveellistä elämäntapaa. Suosittelemme asiakkaillemme vastuullisia paikallisia tapoja (kuten hanaveden juominen), tapahtumia, käyntikohteita, ravintoloita ja shoppailukohteita.

4.     Ympäristöaktiviteetit

Suosittelemme erilaisia luontokohteita omatoimiseen retkeilyyn ja ulkoiluun. Esimerkiksi ”metrolla metsään” -tyylinen Kivinokka, Keskuspuisto pyöräilemiseen ja Nuuksio kokopäiväretkeksi.

2.Kirjatut, vuosittain tarkasteltavat tavoitteet

Pyrimme jatkuvasta parantamaan toimintaamme ja näiden tavoitteiden toteutumisella seuraamme kehitystämme.

2.1. Kävijämäärien ja ryhmäkokojen seuranta

-Seuranta suoritetaan kvartaaleittain, osana kirjanpitojärjestelyä. Tulokset julkistetaan sisäisesti kvartaaleittain. Koonti tuloksista liitetään vuosittaiseen ympäristöraporttiimme, joka julkaistaan nettisivuillamme.

2.2. Kuljetusten CO2 päästöjen seuranta

-Seurataan kvartaaleittain. Kuljetut kilometrit jaetaan asiakasmäärällä ja kerrotaan kuljetusmuodon CO2 kertoimella. Tulokset julkistetaan sisäisesti kvartaaleittain. Koonti tuloksista liitetään vuosittaiseen ympäristöraporttiimme, joka julkaistaan nettisivuillamme.